Osata vai eikö osata

Itä-Savon tämänpäiväinen (13.6.) työvoimapulatus, jota en nyt lehden verkkosivuilta löydä, toistaa tunnetut liturgiat tulevasta satojen tuhansien ihmisten työvoimavajeesta ja laittaa ehkä jopa paremmaksikin, väittämällä, että ”kymmeniä tuhansia kelvollisia työpaikkoja on avoinna [siis jo nyt], koska niihin ei ole yhtään pätevää hakijaa”. (Kelvollisia? Ahaa, niitä on siis olemassa kelvottomiakin?)

Asialla on työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen. Hän oli lehden mukaan saanut Mikkelin kesäpäivillä puhuessaan kansan vuoroin nauramaan ja vuoroin aplodeeraamaan. Omat aplodini annan seuraavista ansioista: Artikkeli on otsikoitu ”Miksi kukaan osaava tulisi töihin Suomeen?”. Virtasen kysymys kuuluu sanatarkasti näin:

– On kysyttävä, miksi ulkomailta muuttaisi Suomeen massoittain osaavia, työhaluisia ihmisiä? Ei niitä laatikoissa voi tuoda, vaikka meillä puhutaan, että tuodaan sieltä ja täältä.

Virtanen kysyy myös:

Eli haluammeko ulkomailta ammattitaidottomia, kouluttamattomia työntekijöitä vai korkeasti koulutettuja huippuosaajia?

Nämä ovat kerrassaan hyviä kysymyksiä. Tuo työvoimapulatuksen yhteydessä kovasti kummitteleva ”osaaminen” tosin hiukan mietityttää. Se lienee jotain sellaista, jota me suomalaiset emme ainakaan taida, kuten edellisessä tuossa alla jo nähtiin. Osaamattomien pitkälle listalle voidaan nyt lisätä myös Finnairlaiset.

Meidän tulisikin kiireen vilkkaa opetella osaamista, koska järkyttävän kallis polttoaine on aiheuttamassa lähitulevaisuudessa kuljetus- ja liikennealan kautta alkavan kaikkien aikojen työvoimapula-karjaisun. Sen kaiut tulevat kumisemaan pitkään pitkin ja poikin, läpi koko elinkeinoelämän. Vai onko mitään enää tehtävissä? Jos me emme vaan osaa?

 

Mainokset

Työvoimapula ajaa tehtaat Suomesta

Itä-Savo esittelee tänään Savonrannalta kotoisin olevan Merja Räihän, jolla on ”mielenkiintoinen työ”: hän etsii ja kouluttaa suomalaisille yrityksille työntekijöitä Kiinasta. Jutun otsikko kuuluu: ”Mieluummin työntekijöitä Kiinasta kuin tehtaat sinne”. Räihän mukaan ”se on parempi vaihtoehto kuin viedä osaavaa työvoimaa kaipaava tuotanto Aasian valtavien työvoimareservien luo”.

Mieluummin?

Vaihtoehto?

Osaavaa työvoimaa kaipaava tuotanto?

Joo, nämähän tosiaan ovat vaihtoehtoja toisilleen: joko työvoima Kiinasta tai tehtaat sinne. 🙂 Kiina-ilmiön syy on selvinnyt – ei ollut osaavia työntekijöitä esimerkiksi Perloksella, Aspocompilla, Eforella, Flextronicsilla, Foxconnilla, Leafilla, Helkama Forsteella, Salcompilla, UPM:llä eikä Stora Ensolla. Muun muassa.

Lisää täällä.

 

Eteläsavolainen mökkivaatetus

Itä- ja Länsi-Savon yhteinen kesälehti Löytöretki kesään – joka muuten ON kerrassaan loistava 80-sivuinen tietopaketti maakunnan kesätarjonnasta – muistaa myös mökkeilijää, muistuttaen, että jopa Saimaan upeilla rannoilla sijaitsevaan kesäparatiisiin saattaa eksyä kutsumattomia kesävieraita. ”Kutsumattomia”, vaikka ne toisaalta mökkieämään kuuluvatkin. Artikkelin ”Kutsumattomat kesävieraat” asiantuntijoina on käytetty mm. terveystarkastajaa ja intendenttiä, ja se löytyy tästä.

Terveystarkastaja:

– Mökkiä ja lähiympäristöä kannattaa vähän tarkkailla, jotta huomaa mahdolliset tuholaiset.

Intendentti:

– Jos on huonoa tuuria voi melkein mikä tahansa pistimellä, leualla tai imukärsällä varustettu elukka aiheuttaa sattumalta tai tilapäisesti jopa lääkärihoitoa vaativan jäljen.

Onneksi lukijan ei tarvitse jättäytyä tuurinsa varaan, sillä toimittaja on koostanut selkeät ohjeet noiden pienten kutsumattomien kesävieraiden torjumiseksi. Tässä toimittajan työn pohjalta tekemäni yhteenveto:

  • Hyttynen ja mäkärä torjutaan karkotteilla ja peittävällä pukeutumisella.
  • Paarmaan eivät karkotteet tehoa, vain peittävä vaatetus.
  • Kyykäärme torjutaan pihalta ruohonleikkurilla, maastossa liikkuessa on pidettävä saappaat jalassa ja muistettava tömistellä kulkiessa.
  • Kesäparatiisin kulkijan nilkkoja himoitseva lintukirppu on jo hankalampi tapaus. Se ei tömistelyistä hätkähdä, eikä välttämättä edes saappaista, vaan sen torjunta vaatii saappaiden sisällä olevat sukanvarret lahkeiden päälle.
  • Jos edellisistä ei jo tullut pitkät housut itsestään selvänä mieleen, niin punkki viimeistään pakottaa tuulihousua tai kesäverkkaria kesäkinttujen suojaksi. Ja muista vetää ne sukanvarret lahkeiden päälle!
  • Puuliiteriin ei ole menemistä, koska siellä on ilma sakeanaan metsämyyrän kusipölyä. (Hengityssuojain ei ole välttämättä tarpeeksi tiivis, koskapa lehti ei uskalla suositella sitä. Parasta siis hankkia kunnollinen kaasunaamari.)
  • Vielä tulee onnellisen kesänviettäjän huomioida eräs vakava kiusa, hirvikärpänen, tuo syyskesällä lentävä 5-6 millinen ”roteva täikärpänen”. Lukijalle lienee jo selvää, että paljasta kesäpintaa ei saa enää näkyä neliösenttiäkään – ei edes päänahasta – joten varustukseen on lisättävä mehiläishoitajan päähine.

Alleviivatut kohdat yhdistämällä saadaan asukokonaisuus, johon sonnustautumalla voi luonnonläheisestä mökkilomasta nauttia turvallisin mielin. Näitä helppoja turvaohjeita noudattaen lomanviettäjä on turvassa myös kesävitsauksista viheliäisimmältä – auringolta. Tervetuloa tömistelemään iloiseen Itä-Suomeen!

 

Itä-Suomen työperäinen väestönvaihto

Etelä-Savon TE-keskuksen julkaisema työvoimapula- ja monikulttuurilehti Etelä-Savon työ ja koulutus kirjoittaa tuoreimmassa (31.5.) numerossaan neljän eri itäsuomalaisen TE-keskusalueen hankkeesta Itä-Suomi aktiivisen maahanmuuttopolitiikan pilottialueeksi. Nuo neljä työvoimapulan riivaamaa maakuntaa ovat Etelä-Savo, Kainuu, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo. Seuraavassa muutama huomio artikkelista omin korostuksin, sekä katsaus mylvivän työvoimapulan todellisuuteen näillä seutuvin.

– Etsimme ensisijaisesti suorittavaa työtä tekeviä maahanmuuttajia, jotka haluavat tulla tekemään töitä Itä-Suomeen. – Erityisesti kohderyhmämme ihmiset ovat aloilta, joilla meillä on jo nyt työvoimapulaa tai joilla työvoimapula on näköpiirissä.

Näin tiivistää hankkeen projektipäällikkö Maarit Niskanen. Että oikein suorittavaa työtä. Hmm…

Taustalla on tietenkin edessä olevan vilkastuvan eläköitymisen, työelämään tulevien ikäluokkien pienenemisen ja nuorten poismuuton aiheuttama työvoimapula.

Ahaa, no siitä tietenkin. Ajattelinkin että tässä on jotain tuttua. On kyllä kysyttävä, mikä itäsuomalaisia nuoria vaivaa, kun he niin mielellään muuttavat pois näistä runsaiden ja loistavien työmahdollisuuksien maakunnista.

– Jos väkiluvun ja työssäolijoiden määrän laskeminen jatkuu, kehitys alkaa tyrehdyttää itäsuomalaista yrityselämää. Aktiivinen työperäinen maahanmuutto on yksi myönteinen mahdollisuus tämän ongelmavyyhden ratkaisemisessa, sanoo Niskanen. – Totta kai Itä-Suomen omien työttömien kouluttaminen on myös erittäin tärkeää, mutta fakta on, ettei oma työvoima tule jatkossa riittämään.

Miksi se väkiluku vähenee? Siksi kun niin monilla ei ole työtä eikä toivoa. Täällä ei ole mitään laajamittaista pulaa työvoimasta, vaan työstä. Työstä, josta saatavalla palkalla voisi elää ja katsoa luottavasti tulevaisuuteen. ”Aktiivisella työperäisellä maahanmuutolla” on ilmeisesti tarkoitus varmistaa, että sitä mahdollisuutta ei ole jatkossakaan. Yhä vähenevistä ”työpaikoista” syntyy yhä kovempi kilpailu. Aktiivinen työperäinen väestönvaihto hyödyttää vain ”suorittavaa työtä” tarjoavia työnantajia ja paisuvan kotouttamis- ja hyysäyskoneiston paperinsiirtelijöitä ja pierunpidättelijöitä.

Vai on omien työttömien kouluttaminen tärkeää. Ei näytä ainakaan yhtä tärkeää olevan, kuin on saada aktiivinen väestönvaihto käyntiin. Nykyään ei muusta puhutakaan kuin työperäisten haalimisesta tänne työn perään. Jos työperäistyssektorin paisuttamiseen uhrattava panostus käytettäisiin työllistävän yritystoiminnan tukemiseen (siis muilla keinoin kuin halpaorjatyömarkkinoiden luomisella) ja niiden omien työttömiemme plus täällä jo oleskelevien työperäisten työllistämiseen, ei tarvitsisi esittää tuollaisia ”faktoja”. Tässä kohtaa kannattaa kerrata mitä taloustieteen professori aiheesta kirjoitti. Ja muistaa myös todellisuus, josta hetken kuluttua lisää.

Vielä lyhyesti TE-keskuksen artikkeliin.

Kun Itä-Suomen työelämän työvoimatarpeet on selvitetty kunnolla, aloitetaan yhteistyö kohdemaiden työhallintojen kanssa. – Kohdemaita ovat ennen kaikkea Venäjä, Baltian maat sekä muut Itä-Euroopan maat ja EU-maat. Kartoitamme yhdessä, onko niissä tarjontaa täällä Itä-Suomessa tarvittavista työntekijöistä. Sovitamme tarpeet ja tarjonnan yhteen.

Vaikka hanke ottaa vasta ensi askeleitaan, sen edustaja on käynyt jo Petroskoissa rekrymessuilla. – Siellä oli työntekijöitä eri puolilta Karjalaa, mm. metallimiehiä, autonkuljettajia ja sairaanhoitajia.

Taloussanomien kaipailemien kahden miljoonan maahanmuuttajan väestönvaihto-laari lienee löytynyt. Tai eräs niistä. Kyllähän maailmassa väkeä riittää.

Työ ja koulutus -lehden työvoimapulaperäinen liturgia jatkuisi vielä pitkään, mutta on merkillepantavaa, että artikkelissa EI esiinny lainkaan sanoja monikulttuurisuus, rikkaus ja voimavara™. Eikä siinä myöskään erikseen mainiten painoteta suvaitsevaisuus-lobotomian ensiarvoista tärkeyttä. Kovasti asennekasvatusperäiseltä kuitenkin haiskahtaa ”keskustelu siitä, miten työyhteisöjä kannattaa valmentaa vastaanottamaan Heitä”. Myös tuolla alussa olleessa lääninhallituksen linkissä kerrotaan, että projektiin sisältyviin toimenpiteisiin kuuluu, että mm. ”vaikutetaan asenteisiin ja edistetään työyhteisöjen monikulttuurisuutta”, eli ”tehostetaan yrityksen monikulttuurisuusvalmiuksia tiedottamisen, koulutuksen ja kampanjoiden avulla”. Jos ihmetyttää, miksi työyhteisöä pitää varta vasten ”valmentaa” Heitä vastaanottamaan, kannattaa tutustua Monikulttuurisen Postin Itellan työvoimapulanpaikkaajiin. Heidän haasteellisista tehtävistähän suomalaiset eivät mitenkään itse selviäisi.

Se mikä suomalaisen silmissä näyttää laiskuudelta saattaa olla myös erilainen tapa tehdä työtä. Jossakin muussa kulttuurissa työntekijä on ehkä tottunut työtehtävän valmistuttua istumaan rauhassa odottamaan, että pomo tulee ja antaa seuraavan homman.

 

Ja nyt Itä-Suomessa mylvivän työvoimapulan todellisuuteen.

Huutavaa työvoimapulaa potevissa itäsuomalaisissa maakunnissa on tätä kirjoitettaessa tarjolla yli 12 kuukautta kestävää kokoaikaista palkkatyötä seuraavasti:

  • Etelä-Savo 170 paikkailmoitusta
  • Pohjois-Savo 311 paikkailmoitusta
  • Pohjois-Karjala 122 paikkailmoitusta
  • Kainuu 75 paikkailmoitusta

[Lähde: mol.fi/paikat, 1.6.08]

Neljässä maakunnassa on siis tarjolla sellaista palkkatyötä, jonka varassa voisi jotain isompaa suunnitella, eli uskaltaa ottaa (tai edes saisi) pankista lainaa, yhteensä 678 ilmoituksen verran. Näistä ei pikasilmäilyllä kovinkaan moni vaikuttanut erityisen vaikeasti täytettävissä olevalta, eli ne löytänevät tekijänsä ilman että tuotetaan paikalle uusi työnhakijaväestö.

Samoissa neljässä maakunnassa oli tämän vuoden maaliskuun lopussa työttömiä työnhakijoita (lomautetut mukaanlukien) seuraavasti:

  • Etelä-Savo 6908
  • Pohjois-Savo 11170
  • Pohjois-Karjala 10170
  • Kainuu 5070

Lähde (taulu 2)

Siis avoinna olevia vajaata 700 pysyvyyttä tarjoavaa työpaikkaa täyttämään oli maaliskuussa yli 33000 työtöntä työnhakijaa. Toki tilanne muuttuu aivan oleellisesti kun huomioidaan kaikki työpaikkailmoitukset. Niitä oli kyseisissä maakunnissa vertailuhetkellä yhteensä 1311. Työttömiä on kaiken kaikkiaan vain reilut 25 kertaa enemmän kuin työpaikkoja.

Ihmekös se niin karjuu ja mylvii. Itäsuomalainen työvoimapula.

 

Nainen, äänestitkö väärin?

(Päivitetty 28.5.)

Itä-Savossa tasaisen usein esillä oleva tasa-arvo on taas esillä. Tai hetkinen, meninpäs vipuun: eihän tässä mainita käsitettä ”tasa-arvo” kertaakaan. Tällä kertaa naistoimittaja murehtii suomalaisten kunnanvaltuustojen sukupuolikokoonpanoja otsikolla ”Vain joka kolmas valtuutettu on nainen”. Artikkelista löytyy lyhennelmä Itukan uusilta verkkosivuilta. Otetaan tähän vähän näytettä, korostukset ok.

Suomen kunnanvaltuutetuista vain kolmannes on naisia. Näin on siitä huolimatta, vaikka naiset äänestivät vuoden 2004 kunnallisvaaleissa ahkerammin kuin miehet.

[…]

Neljä vuotta sitten kunnallisvaaleissa 40 prosenttia kuntavaaliehdokkaista oli naisia. Äänioikeuttaan käytti 60,7 prosenttia naisista ja 56,4 prosenttia miehistä. Äänet kuitenkin keskittyivät miehille sillä seurauksella, että valituista valtuutetuista vain 36,4 prosenttia oli naisia. Naisenemmistö valittiin 23 kunnan valtuustoon.

Siis siskot hei, kyllä pitäisi vähän katsoa miten äänestää…

Juvalaiset äänestivät neljä vuotta sitten itselleen Etelä-Savon miesvaltaisimman valtuuston. Valtuustoon pääsi vain neljä naista. Kunnanhallituksen puheenjohtaja on kuitenkin koko ajan ollut nainen. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajan Kalevi Myyryläisen mukaan Juvalla on sovittu käytäntö, että joko hallituksen tai valtuuston puheenjohtaja on nainen. – Tosin jos valtuustoon ei valita yhtään naista, niin sitten tämä ei enää toimi, hän varoittelee.

Niin että ottakaa nyt siskot siellä Juvalla vakavasti tämä varoituksen sana.

Enonkoskella ja Kerimäellä valittiin valtuustoon neljä vuotta sitten naisenemmistö. Enonkoskella naisia on valtuutetuista peräti 58,8 prosenttia. Nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja Minna Laurio kuitenkin toppuuttelee:

– Toivottavasti päätöksenteossa ei näy se, mitä sukupuolta päättäjät ovat. Hyviä päätöksiä pitää osata tehdä, onpa päättämässä miehiä tai naisia.

Artikkelin jatko tämän erittäin järkevän lausunnon jälkeen tuntuu melko irralliselta liturgialta:

Myös nuoret ja iäkkäät ovat valtuustoissa aliedustettuina, samoin kuin maahanmuuttajat.

Tulihan se sieltä. Miten toimittaja ajattelee hoitaa maahanmuuttajien ”aliedustuksen” kuntoon? Kiintiöpaikoilla? Heitä ei kai mikään estä hakeutumasta ehdokkaiksi. Ja mikä ihmeen aliedustus. Montako prosenttia eteläsavolaisissa, vielä suhteellisen rikastumattomissa kunnissa, edes on heitä? Jos keskimäärin 20-30 -paikkaisiin valtuustoihin lasketaan korkeintaan 1-2 prosentin väestöosuuskiintiöitä, saadaan tulokseksi murto-osia. Olisi muutenkin aika absurdi tilanne ryhtyä jakamaan kaikille mahdollisille eturyhmille valtuustopaikkoja heidän väestöosuuksiensa mukaan. No, eipä tarvitsisi kenenkään vaivautua äänestämään, kun ei tarvittaisi vaalejakaan.

Palataan Enonkoskelle, jossa otsikon mukaan ”Akkavalta ei ahdista”. Toinen naistoimittaja haastattelee kahta ilmeisesti satunnaista kulkijaa, tällä kertaa tasa-arvoisesti kumpaakin sukupuolta. – Nainen voi olla yhtä hyvä, usein parempikin päättäjä kuin mies, autonsa takana seisomassa kuvattu mies täräyttää. Perusteeksi hän toteaa äänestäneensä naisehdokasta useita kertoja, sekä kunnallis- että eduskuntavaaleissa. (Kursivoidut ilmaukset suoraan lehdestä. -ok huom.)

Olipas vallankumouksellisesti täräytetty. Tässä näyttää ehdokkaan sukupuoli olevan toimittajalle selvästikin tärkeämpi kuin haastateltavalle.

Mutta sitten toimitus löytää aarteen. Kylänraitilta yhytetään synnyinpitäjässään vain käymässä oleva nainen – ei siis missään tapauksessa kauppakassia kiireissään kotia kohti kantaen, vaan huomattavasti edistyksekkäämmän vauhdikkaasti ja vapaasti skootterin selästä. Hän ilmoittaa olevansa ”vannoutunut naispoliitikkojen kannattaja”. (Näistä katugallupeista ei muuten koskaan tiedä, montaako ihmistä kaiken kaikkiaan on haastateltu ja millä perustein julkaistavat valitaan. -ok huom.)

Aina pitää äänestää naista, kun se vain on mahdollista. Mielestäni naisilla on hyviä ajatuksia ja enemmän sisua pitää periaatteistaan kiinni. Lisäksi naiselle on helpompi mennä puhumaan ja kyselemään kunnan asioista.

No niin. Tiettyjen palavien vaatekappaleiden käryn noustessa jo nenääni, voin vain vetää yhteen, että nykyisten kunnanvaltuustojen kokoonpano ei ole seurausta toimivasta demokratiasta ja vapaista vaaleista, vaan siitä, että jotkut ovat äänestäneet väärin.

 

!! UPDATE !! (28.5.)

Kansanedustaja ja Vihreiden Naisten puheenjohtaja Heli Järvinen kirjoittaa aiheesta tänään Itukan mielipidepalstalla. En löydä tekstiä lehden verkkoversiosta, mutta katsotaan sitä tässä eräältä osin. Mainittakoon, että hänenkään kirjoituksessa ei mainita kertaakaan käsitettä ”tasa-arvo”.

Aluksi Järvinen kiittelee lehteä ”tärkeään aiheeseen tarttumisesta”. Hän luettelee lisää konkreettisia esimerkkejä suomalaisen naisen alistetusta asemasta; esimerkiksi miten pieni osa pörssiyhtiöiden ja kuntien johtajista, ammattiyhdistysliikkeen johtajista ja päivittäislehtien päätoimittajista on naisia. Myös naisen palkka on hänen mielestään ”edelleen vain 80 senttiä ja eläke vain 75 senttiä verrattuna miehen euroon”

Toistan aiemmin esittämäni kysymyksen: millä alalla naisten ja miesten palkat katsotaan eri palkkataulukoista? Siis jos he tekevät täysin samaa työtä, johon ovat yhtä päteviä. Paljonko esimerkiksi naiskansanedustajan palkka on pienempi kuin mieskansanedustajan? Onko presidentin palkka pienempi siksi että hän on nainen?

Ja eläkkeet. Paljonko naisen saama kansaneläke on pienempi kuin miehen? Pikavilkaisulla Kelan sivuille en löytänyt tällaista erottelua. Mutta voihan olla, että katsoin huolimattomasti. Työeläke taas riippuu tuloista, ja ymmärtääkseni määräytyy sen mukaan paljonko on tienannut ja kuinka kauan. Jos naisten enemmistö työskentelee keskimäärin matalampaa palkkaa maksavilla aloilla kuin miesten, onko kyse sukupuolisesta syrjinnästä vai ammatinvalinnasta?

Järvinen:

Jutussa naispäättäjä toivoo, ettei päätöksenteossa näy se, mitä sukupuolta päättäjät ovat. Käytännössä asia pitää kääntää toisin: jokaisen päättäjän pitää pysähtyä miettimään, mikä vaikutus päätöksillä on eri sukupuoliin. Nyt kun elämme kunnallisvaalivuotta Suomessa, suurin Vihreiden Naisten tavoite on saada suvaus eli päätösten sukupuolivaikutusten arviointi käytäntöön mahdollisimman monessa kunnassa.

Kuntalaiset eivät siis ole Vihreille Naisille enää ensisijaisesti asukkaita, ihmisiä, vaan he ovat sukupuolia.

 

Rotanhäntää, Tutkimusta ja sukellusveneitä

Työasiat ja muut pakolliset kummittelut pääsivät haittamaan harrastuksia viime viikolla normaaliakin pahemmin. Katsotaan kuitenkin muutaman pikku jutun verran taaksepäin.

*

Savolainen Kuntaliitos™ onnistuu vähän kauempaakin. Savonranta aiotaan liittää Savonlinnaan, vaikka kunnat eivät ole rajanaapuruksia. Liitosta ei toki noin vain tehdä välissä olevan Enonkosken yli, vaan käyttöön otetaan rotanhäntä™. Se on ”pienemmän riesan tie”, yhdyskäytävä Enonkosken pohjoista rajaa pitkin. Toinen vaihtoehto olisi ollut eteläinen ”vielä pahemman riesan tie”, mutta kukapa sellaista ehdoin tahdoin haluaisi. Sitä paitsi Savonranta maksaa rotanhäntä-yhteydestään Enonkoskelle 100 000 euroa. Enonkosken valtuusto siunasikin pohjoisen yhdyskäytävän Savonlinnan ja -rannan välille täpärästi äänin 9-8. Valtuuston puheenjohtaja totesi, että ”kukaan ei ole uhkaillut eikä kiristänyt”. [Lähde: Itä-Savo, 20. ja 21.5.08]

Mainittakoon, että lähes 40 kilometriä pitkällä savolaisella rotanhännällä™ asuu yksi (1) asukas. Tuon tahtomattaan savonlinnalaiseksi joutuvan entisen enonkoskelaisen henkilökohtainen kuntaliitos saa ansaitsemansa julkisuuden Itukan uudistuneilla (jo oli aikakin!) verkkosivuilla. Tahtoi henkilö sitten sitäkään eli ei. Kukaan ei muuten ihme kyllä älynnyt tällä kertaa ehdottaa yhdyskäytävän moodiksi tunnelia.

*

Itukka kertoi 22.5. Hengitysliitto Helin teettämästä ja julkaisemasta Tutkimuksesta™, jonka mukaan ”tupakoitsijatkin kannattavat ravintoloiden savuttomuutta”. Tutkimuksesta löytyy juttua myös Helin omilta sivuilta (linkki).

Valtaosa suomalaisista (85 %) suhtautuu myönteisesti vuosi sitten ravintoloiden muuttumiseen savuttomaksi.

Mutta:

Vajaa viidennes tutkimuksessa haastateltavista kertoi tupakoivansa säännöllisesti

Voisikohan vajaa viidennes olla esimerkiksi noin 15 prosenttia? Toisin sanoen tutkimustuloksen hehkuttamat ”85 % suomalaisista” ovat käytännössä tupakoimattomia.

En löydä tutkimusreferaatista, onko tupakoitsijoilta kysytty suoraa kysymystä: haluatteko polttaa ravintolassa? Ja nuo ”ravintolatkin” taitavat olla kaikki yhteen nippuun niputettu, samalla viivalla niin pubit kuin kalastajatorpatkin. Aika alkeellista propagandaa. Jos tupakoitsijat ovat niin tyytyväisiä uuteen kieltolakiinsa, niin miksi he sitten vähensivät käyntejään savuttomissa ravintoloissa?

Tällainen tutkimus kannattaa muuten objektiivisen tuloksen saamiseksi ehdottomasti tehdä juuri kesän kynnyksellä, terassikauden jo alettua ja talvisen värjöttelyn kapakoiden edustoilla siirryttyä hyytävien muistojen puolelle. Tähän sopiikin hyvin jatkoksi Itukan pari päivää myöhemmin 17-millisellä kirjasimella repäisemä otsikko:

”Kaliforniassa ei kiroilla eikä tupakoida kadulla”

*

Pääkirjoitustoimittaja Kyösti Pienimäki kirjoittaa 23.5. ”Nimellä” -palstallaan ruotsalaisten sukellusvenejahdista 1980-luvulla. Hän viittaa otsikollaan ”Amalia se vain…” lehdessä pari päivää aikaisemmin olleeseen uutiseen ”Neuvostosukellusvene olikin purjelaiva”. Sekä uutisen että Pienimäen kolumnin sävy on ivallinen ja ruotsalaisille naureskeleva. Kumpikin viestii, että mitään neuvostoliittolaisia sukellusveneitä ei ole Ruotsin aluevesillä kiivaasta jahtaamisesta huolimatta ollut. Pienimäki aloittaa:

Varttuneet suomalaiset muistavat erinomaisesti ruotsalaisten ikimuistettavan sukellusvenejahdin Itämerellä 1980-luvulla. Pitkien tutkimusten jälkeen Ruotsin puolustusvoimien tutkimuslaitos on tullut siihen tulokseen, että moka mikä moka; ei niillä vesillä ollutkaan Neuvostoliiton vedenalaista. Nynäshamnlainen laivuri on tunnistanut mystiset potkuriäänet omasta purjelaiva Amaliastaan peräisin olleiksi. Tutkimuslaitos päätyi ilmeisen häpeillen samaan. […]

Ei tarvitse suomalaisten olla edes pääkirjoitustoimittajan verran varttuneita muistaakseen tämän:

Vuoden 1981 U-137 -sukellusveneselkkaus tapahtui 27. lokakuuta vuonna 1981 kun neuvostoliittolainen sukellusvene ajoi karille Ruotsin etelärannikolla noin 10 km:n päässä Karlskronan laivastotukikohdasta.

Sukellusveneen numero oli U 137, NATO-koodiltaan alus oli Whisky-luokkaa, eli voimanlähteeltään perinteinen diesel-sähkötyyppi. Joissakin lehdissä väitettiin aluksen olevan nykyaikaistettu jatkokehitelmä toisen maailmansodan loppupuolella täpärästi palveluskäyttöön ehtineestä saksalaisesta XXI-luokan sukellusveneestä.

Alus ajoi vahvasti karille Karlskronan saaristossa sotilaallisella suoja-alueella Etelä-Ruotsissa. Karille ajopaikka sijaitsee Gåsefjärdenissä 10 kilometrin päässsä Karlskronan laivastotukikohdasta. Ruotsin hallitus esitti välittömästi Neuvostoliitolle ankaran vastalauseen. Tapaus oli sitten toisen maailmansodan jälkeen pahin Ruotsia kohdannut rajaloukkaus.”

Lähde

Jotain kummallista nykyisessä ruotsalaisten sukellusvenejahdille naureskelussa on. Ja valikoivaa muistia. Liekö totuusministeriö pyyhkimässä tapausta historiankirjoista kokonaan.

Uussuomettumisesta ei ainakaan voi olla kyse. Kysykää vaikka ulkoministeri Alexander Stubbilta (kok.), joka tänään 25.5. kiirehtii Itukassa vapaata liikkumista ja matalampia rajoja Venäjän kanssa, koska uussuomettumisesta on aika päästä eroon.

– Meidän linja tässä viisumikysymyksessä on ollut liian varovainen ja konservatiivinen. Ainoastaan rajoja madaltamalla ja vapaata liikkumista edistämällä saadaan poistettua ennakkoluuloja.

Maailmanpelastelua ja hyvää mieltä

Kummituksen lokikirjasta, sunnuntai 18. toukokuuta 2008, kun maailma pelastui.

Itä-Savo on ottanut tavakseen esitellä aina sunnuntaisin jonkun Parempiin Ihmisiin™ kuuluvan yksityishenkilön, joka kertoo kuinka juuri hän aikoo kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lehti ilmoittaa juttusarjan tavoitteena olevan pelastaa maailma.

Viikko sitten 11.5. esiteltiin mikkeliläinen miesopettaja, joka kertoi saaneensa pari viikkoa aiemmin herätyksen ja alkaneensa polkea pyörällä töihin. Hän sanoi käyttäneensä aiemmin autoaan ”erilaisten tekosyiden varjolla”, mutta ilmoittaa nykyään polkevansa pyörällään kaikki lyhyet matkat. Hän kertoi, että ”ei ole laskenut kuinka paljon erilaisia päästöjä hänen valintansa vähentää, mutta että kukkarossa vaikutus näkyy selvästi. Joka päivä säästyy pelkistä työmatkoista bensaa kolmen euron edestä”. Hienoa. Hänelle jää siis enemmän euroja muuhun kulutukseen.

Tarkoitus lienee syyllistää autonkäyttäjiä murehtimaan miten juuri he ”erilaisten tekosyiden varjolla” tuhoavat maailman. Mieleeni tulee heti kaikkein suurin tekosyy: se, että muuten ei pääse. Pitäisi kaupunkilaisenkin opettajan tietää, että joukkoliikennettä tunnutaan useammassa paikassa ajettavan alas, kuin kehitettävän. Kaikki eivät myöskään asu kaupungeissa, sillä maaseutua ole vielä kovasta yrityksestä huolimatta saatu täysin autioitettua. Kohtalaisen suurella joukolla kansalaisia on sellaista liikkumisen ja asioinnin tarvetta, joka ei onnistu muuten kuin omalla autolla. Monet jopa haluavat vielä viljellä omaa maataan, jotta Parempienkin Ihmisten™ ruokapöydässä olisi edes jotain kotimaista ruokaa. Sitä ei synny eikä siirry kauppoihin maailmanpelastusta polkupyörän päältä fiilistelemällä. Toisaalta edes kaupunkilaisuus ei takaa kunnollista mahdollisuutta siirtyä käyttämään toimivaa joukkoliikennettä. Ei ainakaan Savonlinnassa.

Tämän kaupungin bussiliikennöintiin voi lähteä tutustumaan tästä. Aikatauluja ei tarvitse kauaa tuijotella havaitakseen, että täällä ei bussilla iltaisin pääsääntöisesti pääse. Viikonlopuista puhumattakaan, jolloin ajetaan vain muutama hassu vuoro – kahdella linjalla neljästä.

*

Itukan juttusarjan ideaan kuuluu, että kulloinkin säteilyvuorossa ollut maailmanpelastaja haastaa jonkun toisen yksityishenkilön, joka sitten esitellään seuraavana sunnuntaina. Niinpä tänään, mikkeliläisopettajan haastamana, esiintyy riippumatossaan kuvattu ”riippumaton ajattelija”, eräs (suhteellisen nuoren näköinen) juvalainen maanviljelijä. Hänen enimmäkseen realistisiin ajatuksiin on helpompi yhtyä. Toimittajakin hämmentyy ihmettelemään, ”mitä ihmettä, missä ovat kierrätysvinkit ja energian säästöohjeet?”.

Viljelijän ensimmäinen neuvo on: ”jätä kiire pois”.

– Kun jättää kiireen pois, elää siinä hetkessä ja siinä paikassa. Ei mieti, mihin pitäisi seuraavaksi sännätä, vaan elää nyt. Kun on aikaa miettiä, ajattelee vapaammin ja löytää oikeita ratkaisuja. Kiireettömyys näkyy sitten käytännössäkin. Jos ei ole niin kiire, ei tarvitse kuluttaa niin paljon. Yksinkertaista.

Hän sanoo, että ei etsi sisältään supermiestä tai ihmeidentekijää, vaan pyrkii elämään ja tekemään työnsä niin, että luonto vahingoittuisi mahdollisimman vähän.

 – Maailmanparantamiseen tarvittaisiin akviisia tekoja, minä yritän vain tuottaa mahdollisimman vähän vahinkoa.

Nuori viljelijä puhuu omasta maasta irti saatavista hyödykkeistä ja yksinkertaisesta mekaniikasta, esimerkiksi ”tuosta kaappikellosta”, joka toimii vielä 250 vuoden päästäkin, toisin kuin Nokian kännykkä, ja elektroniikkalaitteista yleensä, sekä siitä, että kun lentokoneen sijaan valitaan jokin toinen kulkuneuvo, eivät taivaalla suhaavat moottorit enää paina mieltä. Tässä kohtaa osuu toimittajakin vahingossa napakymppiin – hän kysyy eikö se ole vain hyvän omantunnon ostamista.

– On, sitähän se nimenomaan on. Mutta onko meillä muuta tietä?, vastaa viljelijä.

Toimittaja ei kysy kuinka realistista on kuvitella juuri hyvän omantunnon ostamiseksi myönnetyn toiminnan olevan tie mihinkään muuhun kuin hyvään omaantuntoon. Äärimmäisenä esimerkkinä voisin ottaa omantunnonkriisissään johonkin saareen tarkoituksellisesti erakoituvan henkilön, joka alkaa elää luonnonläheistä ja askeettista elämää, enimmäkseen itse pyytämäänsä kalaa ja pienriistaa sekä viljelemänsä maatilkun antimia syöden. Niin moraalisesti kunnioitettava ja esimerkillinen kuin tuo teko saattaa ollakin, se ei pelasta mitään muuta kuin erakkomme oman mielenrauhan, sillä kovin harvalla on mahdollisuuksia tai varaa seurata esimerkkiä. Pienempien ja arkisempien ekotekojen vouhottamisessa taas nähdään silkkaa kaksoisajattelua. Hyvin usein samat ihmiset, jotka täällä korkemman elintason maissa innokkaimmin puhuvat oman ekologisen jalanjälkemme pienentämisestä, ovat innokkaimmin kasvattamassa toisten jälkiä toisaalla, tai tekevät kaikkensa saadakseen mahdollisimman monet tänne tuhatkertaistamaan omansa. He saattavat olla jopa omalta osaltaan varautumassa satojen miljoonien ilmastopakolaisten vastaanottamiseen. llmastonmuutos sopiikin täydellisesti omaa paremmuuttaan säteillä haluavien suunnitelmiin. Se on kuin heille tehty.

Maanviljelijällämme sentään on ajattelussaan realismia jäljellä. Vaikka hänelle ”kehitysmaat ovat suuri huolenaihe”, hän näkee väestönkasvun hillitsemisen välttämättömänä.

*

Lehti esittelee myös toisen tavan pelastaa omantunt maailma.

”Kymmenen viime vuoden aikana 30 000 lasta Afikasta, Aasiasta, ja Etelä-Amerikasta on löytänyt Plan Suomi Säätiön kautta itselleen kummivanhemman. Kummi tukee lapsen ja hänen yhteisönsä hyvinvointia.”

Tukeminen tarkoittaa käytännössä säätiön kautta tapahtuvaa 25 euron kuukausilahjoitusta, josta 80 prosenttia luvataan menevän perille, tosin ei suoraan kummilapselle tai hänen perheelleen. (Prosenteista tai kohteen tarkennuksesta ei puhuttu lehdessä mitään, katsoin asian tuolta.)

Tämänkaltainen auttaminen on periaatteessa kannatettavampaa kuin esimerkiksi muutaman pakolaisen hyysäystoimien parissa puuhastelu, koska tässä yritetään auttaa ihmisiä paikan päällä, omassa elinympäristössään, yrittämättä siirtää heidän ekojälkeään kasvamaan muualle.

Mutta. Mitkä ovat ”kummilapsen” maapallon toiselta puolelta ottavien ihmisten perimmäiset motiivit? Niin kauniilta kuin asia näyttääkin, en millään voi välttyä ajattelemasta, että hyväuskoiseen maailmanpelastus-naivismiin saattaisi tässäkin liittyä jotain auttajan omista tarpeista lähtöisin olevaa. Parinkympin kuukausittainen nettoapu auttaa todennäköisesti enemmän antajaa kuin saajaa. Kummiksi ryhtyneillä on mahdollisuus loistaa myös keskinäisessä säteilykilvassaan, eli päästä tavallista peruskummia arvostetummaksi ”kymppi-kummiksi” hankkimalla vuoden loppuun mennessä 10 uutta kummia, ja näin saavuttaa mahdollisuus voittaa itselleen matkapalkinto.

Artikkelia kuvittava otos on kuin mainostoimiston tekemästä esitteestä. Siinä kaksi kummia, mies ja nainen, sädehtivät sisäistä hyvyyttään iloisen onnellisesti nauraen. Heillä selvästikin on välit omaantuntoonsa kunnossa. Jutussa haastateltu savonlinnalainen nainen ei myöskään väestöräjähdyksiä murehdi. Hän kertoo ”haluavansa, että kaikki maailman lapset pelastettaisiin.”

Lopuksi säätiön pääsihteeri kertoo mistä kummiudessa on kysymys. Hän jos kuka sen tietää.

”Kaikkia kummeja yhdistää auttamisesta saatu hyvä mieli, vahva myötäelämisen kyky, sekä halu muuttaa asioita parempaan suuntaan.”

 (Edit 20.5. – linkin lisäys ja pientä säätöä tekstin sujuvuuden parantamiseksi)