Puraisenpa aluksi palasen Itä-Savon pääkirjoituksesta “Poliisiin luotetaan, mutta säröjäkin näkyy”.:
Eettinen haaste poliisille itselleen on tasapuolinen suhtautuminen eri rotuihin. Monikulttuuristuvassa Suomessa tämä tehtävä on otettava vakavasti, vaikka yleinen mielipide ei poliisia siihen painostaisikaan.
Nyt lähes puolet arvioi, että toisia kulttuureja ja rotuja edustaviin poliisi suhtautuu tiukemmin kuin suomalaisiin.
Eettisesti kestävää on vain se, että kaikkia rotuja ja kulttuureja edustavia kohdellaan tasaveroisesti.
Paitsi että pääkirjoittaja unohtaa tiedostaa, että mitään eri ihmisrotuja ei ole olemassa kuin vain silloin, kun asia voidaan esittää etnopositiivisesti hyviin ja yleviin mielikuviin yhdistettynä, tai vähintään suvaitsijoiden (oman glooriansa vuoksi) villisti suvaitsemana, tämä lähentelee jo monikultturismia, joukkoa irrationaalisia opinkappaleita, joiden mukaan yhteiskunnan monietnisyys ja -kulttuurisuus on (muun muassa) paitsi tavoiteltavan arvoinen asia, niin myös luonnollista ja väistämätöntä. Näin on, koska näin vain on, ja tämän vuoksi meitä perämetsäläisiä tulee suvaitsevaisuuskasvattaa palvomaan kohtaamaan vieraan etnoksen ja kulttuurin tarjoamaa toiseutta.
Tässä yhteydessähän kulttuuri tarkoittaa ensisijaisesti värinää ja eksotiikkaa, bongorumpujen rytkettä ja herkullista etnoruokaa. Sen ei ole hyvä nähdä tarkoittavan mitään sellaista mahdollisesti omasta perämetsäläis ja -kamarilais-näkökulmastamme katsottuna perin merkilliseltä ja jopa omille rasistisille arvoillemme (kuten esim. demokratia ja sukupuolten välinen tasa-arvo) vieraalta näyttävää tapakulttuuria, jota harjoitetaan noiden kulttuurimme rikastajien kotimaissa ja joista rasistiset uutisemme vielä silloin tällöin erehtyvät kertomaan. Ja vaikka kulttuuri jonkun mielestä muka tarkoittaisikin tuota kaikkea, hänen tulee muistaa, että Suomessa kaikilla on oikeus harjoittaa kulttuuriaan ja uskontoaan. Ja joka raskaita kantamuksiaan yksin raahaavia käveleviä mustia säkkejä tai jopa joitain vielä kummallisempia eri-ihmisarvoisia väkivalt kunniallisia tapoja ihmettelee, on kulttuurirasisti. Ja sitä paitsi uskonnonvapaus, sanoinko jo. Työvoimapulasta nyt puhumattakaan!
Tätä taustaa vasten ei ole ihme jos poliisi uhkaa sortua rotusortoon. Ei ole helppoa muistaa koko ajan olla muistamatta niitä tilastoja, joiden mukaan jotkut ovat lukumääräänsä nähden monikymmenkertaisesti edustettuna rikostilastoissa. Vähintään virkavallan tulisi pitää kirkkaana mielessään se monikultturismin perimmäinen prinsiippi, että se johtuu vain ja ainoastaan suomalaisten instituutionaalisesta rasismista, erityisesti piilossa olevasta rakenteellisesta sellaisesta. Virkavallan tulisi myös tiedostaa, että jos käsky käy etsiä maassa laittomasti olevia ulkomaalaisia, niin ei ole lainkaan tasa-arvoista mennä kyselemään papereita ainakaan ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä. Hyi, hyi.
*
Päivän toinen syyllistys löytyy lukijan mielipide -palstalta. Joensuulainen graduaan tekevä kirjoittaja kertaa ilmastouskonnon päädogmit ja kertoo toimittaneensa kaikille kansanedustajille aihetta koskevan kyselyn, koska Suomen pitää EU:n jäsenmaana blaa blaa ja että Suomi tarvitsee blaa blaa saavuttaakseen EU:n asettamat tavoitteet.
Siis ei. Suomi ei tarvitse EU:n asettamia höpöhöpö-tavoitteita. Sen sijaan Suomen pitää nopeasti irroittautua kiinalaisten päästöjen maksumiehen roolista, mieluiten koko Euvostoliitosta. Menkää Kiinaan uskontoanne tuputtamaan. Siellä se Suomenkin teollisuus nykyään saastuttaa.
*
Kuten Itukan lukijat hyvin tietävät, tarvitsemme suvaitsevaisuutta asenteisiimme, koska maakuntamme tarvitsee venäläistä rahaa elinkeinoelämäämme elvyttämään. Parhaiten sitä järjestyy myymällä heille maata tai kiinteistöjä. Kaikille lehden lukijoille lienee tullut myös selväksi, että kun venäläiset ostavat loma-asuntoja tai sellaiseen käyttöön kaavoitettuja tontteja, he luonnollisesti asuvat niissä ympäri vuoden ja käyttävät kaiken aikaa paikallisia palveluja aktiivisesti hyväkseen. Kuten nyt esimerkiksi paljon turhaa porua herättäneessä Parikkalan Moskuunniemessä.
Itukka lipsahtaa vakavasti aiemmalta linjaltaan otsikoimalla, että “Moskuunniemestä isot kustannukset veronmaksajille”. Itse jutussa kehdataan häpeämättömästi ja ilman aivopes asennekasvattavaa otetta tuoda julki, että alue olisi muka kaavoitettu vakituiseen asumiseen ja että näin ollen tonttien myyminen vapaa-ajan asumiseen ei olisi muka perusteltua. Ja että tästä syystä alueen infrastruktuurin rakentaminen vesi- ja viemäriverkostoineen ja muine lukemattomine menoerineen tulee suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi.
Lähes anteeksiantamatonta lipsumista on jo antaa puheenvuoro kauppoja kritisoivalle kunnanhallituksen jäsenelle. Tämä kehtaa tuoda julki epäilyjä, että venäläiset eivät muka asuisikaan tonteillaan pysyvästi, koska joillakin heistä on jo hankittuna tontteja muualtakin, esimerkiksi Rautjärveltä ja Imatralta. Kehtaapa hän epäillä jopa että nämä saattaisivat muka myydä erittäin halvalla saamansa tontit eteenpäin, paljon parempaan hintaan! Viimeinen pisara suvaitsevaisen lukijan moraaliselle raivostumiselle on se, että tämä vastarannankiiski uskaltaa antaa aivan omia määrityksiään “vakituiselle asumiselle”. Hänen mielestään se tarkoittaa, että asukkaan pitäisi olla kunnassa kirjoilla! Mikä tämä itsekäs kehityksenvastustaja luulee olevansa?
Itukan tulee äkkiä palata linjalleen, koska tällainen kirjoittelu ei edistä kansainvälistyskehitystämme yhtään. Jollekin voi tästä jutusta tulla mieleen aivan vääriä ajatuksia. Me emme tarvitse ajatuksia, me tarvitsemme suvaitsevaisuutta asenteisiimme ja venäläistä rahaa, koska me tarvitsemme suvaitsevaisuutta asentaisiimme ja venäläistä rahaa. Ja sodastakin on jo yli 60 vuotta!!11!
Ei kommentteja vielä
Ei kommentteja toistaiseksi.
Kommenttien RSS Paluuviiteosoite
Jätä kommentti
