Itä-Savo opettaa taas lukijoitaan ajattelemaan oikein. Sunnuntai-lehden nelossivu on omistettu asennekasvatukselle. Aluksi ympäristöfilosofian dosentti ja filosofian tohtoriksi eläinten oikeuksista ja luonnon itseisarvosta väitellyt, sekä eläinsuojelun Topelius-palkinnollakin huomioitu Leena Vilkka filosofoi sudesta. Hän näkee suden “vainottuna henkipattona, jolle ihminen on aiheuttanut ihan valtavasti kärsimystä”. Juttu on otsikoitu “Susi on metsän koira?” ja se etenee kysymys-vastaus -periaatteella. Otan tähän jälleen muutaman kohdan kommentoitavaksi.
Metsästyskoiria on joutunut viime vuosina suden suuhun jopa kymmenittäin. Pitääkö susien määrän antaa lisääntyä?
- Olisi äärimmäisen tärkeää, että koiramenetyksiä pystyttäisiin vähentämään. Varmasti on muitakin keinoja suojella metsästyskoiria kuin susimäärän vähentäminen.
Niin. Susien vähentäminen ei tietenkään ole vaihtoehto. Niiltä ilmeisesti pitää vain suojautua paremmin. Syyllisyys mahdollisista vahingoista siirretään uhrin kontolle.
Mutta miksi haastattelussa puhutaan vain metsästyskoirista? Mitään muuta suden tyypillistä ihmiseen jotenkin liittyvää saaliseläintä (esim. lammas- tai nautakarjaa) ei mainita sanallakaan, ihmiseen itseensä mahdollisesti kohdistuvasta uhasta puhumattakaan. Tällaisia tapauksia olisi ollut tältäkin seutukunnalta vaikkapa viime syksyltä useita, kuten jäljempänä muutamalla esimerkillä osoitan.
Savonlinnassa tehtiin äskettäin havaintoja sudesta kaupunkialueella. Mitä mieltä olette siitä, että sudet tulevat jopa keskellä päivää taajama-alueelle?
- En tunne tapausta ollenkaan. Jos susi tulee taajamaan, se liikkuu yleensä lajinomaisesti hiljaiseen aikaan, yöllä ja poistuu, kun ihmiset alkavat liikkua./ …
Niin, yleensä. Yhä röyhkeämmäksi käyviä yksilöitä ja jopa laumoja kuitenkin ilmaantuu yhä enemmän. Ehkä susi alkaa oppia olevansa suojellussa erityisasemassa. Aivan kuten… hmm, no, joidenkin ihmisten suojelluista erityisasemista sitten taas toisella kertaa 
Syyskuun alkupäivinä viime vuonna susilauma kävi Punkaharjun Särkilahdessa saalistamassa pihapiirissä röyhkeästi keskellä päivää. Saaliiksi se sai 35-kiloisen pässin. Tämä oli liekaan kytkettynä vain viiden metrin päässä koiratarhasta, jonka vieressä oli perheen 4-vuotiaan tyttären leikkipaikka. Perheen äiti ei uskalla enää laskea lasta yksin pihalle ja sanoo mielipiteenään, että “tuokoon viherpiipertäjät lapsensa leikkimään tänne ja kokeilemaan, miten rauhallisin mielin voivat olla. Ei kehäkolmosen sisällä eletä susien kanssa, tai jos sinne joku eksyy, niin sille löytyy heti tappolupa”.
Hyvä huomautus. Telkkarissa haastateltiin kerran nuoria, innokkaita eläinsuojelu-aktivisteja, joilla pään ulkopuoli oli kyllästetty rautahelyillä ja sisäpuoli aatteen palolla. Hiukan huvitti, kun he ääni innosta väristen kertoivat olevansa suuria susien ystäviä - raitiovaunun kolistellessa taustalla.
Susilauman hyökkäyksen kohteeksi joutuneen talon naapurissa on seitsemän ravihevosta ja yksi poni. Isännän mukaan hevoset ovat päivät laitumella, mutta yöt tallissa. Juuri enempää niiden susilta suojelun eteen ei voi hänen mukaansa tehdä, koska niitä ei voi pitää jatkuvasti sisällä. (Ehkä siellä kehäkolmosen sisäpuolella tulee nyt jollekin mieleen parimetrinen vankka rautaverkko-aita pellon ympäri, tai siis kaikkien itäsuomalaisten peltojen… – ok huom.)
Kyseisiä naapureita huolettaa eläimiäkin enemmän ihmisten turvallisuus. Heidän 8- ja 10 vuotiaat lapsenlapsensa olivat kulkeneet juuri kyseisenä päivänä koulumatkallaan aivan pässin raatelupaikan vierestä. (Lähde: Itä-Savo 7. ja 8.9.07)
Mitä mieltä olette susivihasta? Joidenkin mielestä paras susi on kuollut susi?
- Susivihalla on hyvin pitkä historiallinen perinne. /… Luonnonsuojelu on edennyt niin, että luonnossa ei halutakaan enää suojella vain sitä mikä on kaunista, kivaa, söpöä tai hyödyllistä ihmisen mielestä, vaan laajempi luonnonsuojeluaate koskee myös haitallisia, inhottavan ja vastenmielisen näköisiä. Uusi näkemys luonnon monimuotoisuudesta on, että jokaisella lajilla on arvo ja paikka riippumatta siitä, onpa sen hyöty tai arvo ihmiselle mikä hyvänsä.
Susivihaa? Huoh. En minä ainakaan mitään susivihaa tunne. Eiväthän hirvenmetsästäjätkään hirviä vihaa, vaan niiden kantaa rajoitetaan mm. liikenneturvallisuuden vuoksi. Susien kanssa raja on vedettävä viimeistään siihen, että kotieläinten – ja myös ihmisten itsensä – tulee saada olla pihapiirissään ja kotiteillään niiltä turvassa.
Mitä mieltä olette siitä, että jotkut ihmiset eivät karhu- tai susipelon vuoksi uskalla liikkua luonnossa?
- Tietysti on valitettavaa, jos pelko rajaa kovin paljon ihmisen elämää. Toivon, ettei ainakaan lehdissä lietsottaisi näitä pelkoja, jotka tulevat usein siitä, uutisoidaan kovin näyttävästi sudesta./ …
Tulihan se sieltä. Ehkä susien hyökkäyksistä ei siis pitäisi kertoa lainkaan, ettei lietsottaisi “näitä pelkoja” (kas kun ei fobiaa, joksi monen ihmeellisen asian kummastelu, siis väärinajattelu, nykyään yritetään leimata). Hyvin tyypillistä ajattelua muuten näiltä meitä rahvasta asennekasvattamaan pyrkiviltä esiajattelijoilta. Kun todellisuus ja ideologia ovat ristiriidassa, pyritään muokkaamaan todellisuutta. Ja mitä pelkoon tulee, niin sehän on erittäin terve ja luonnollinen reaktio, silloin kun siihen on aihetta.
(Vilkan vastaus jatkuu)
- Suden kohtaamisen todennäköisyys on aika pieni, koska se on arka metsän eläin, arka metsän koira, joka kyllä välttää ihmisiä.
Noinhan se liturgia kuuluu, mutta onko sillä enää pohjaa? Kuten jo esitin, esimerkkejä toisenlaisesta käytöksestä on yhä enemmän. Eivät olleet arkoja metsän eläimiä nekään sudet, jotka söivät talon pihalla kytkettynä olleen karjalankarhukoiran Puumalan Luukkolankylässä 13.9. aamuyöllä. Itukan jutussa 14.9. kerrotaan lisäksi seitsemän muun koiran kokeneen saman kohtalon ja noin tusinan “hävinneen”. Etelä-Savon riistanhoitopiirin päällikön sijainen sanoo lehdessä, että ” ei panisi päätään pantiksi, että ne [sudet] ihan vaarattomia olisivat”.
Susien muuttuneen käytöksen syyksi hän arvelee, että kun niitä ei ole yritetty metsästää, ne ovat todenneet että asumusten liepeillä saalistamisesta ei ole niille mitään vaaraa, ja ovat ehtineet opettaa systeemin jo pennuilleenkin. Missä koira haukkuu, siellä on susille ruokaa, hän tiivistää. (Lähde: Itä-Savo 14.9.07)
Ihmisarkuus oli unohtunut myös siltä susilaumalta, joka riehui lampolassa Suomussalmen Näljängässä keskiviikon 24.10. vastaisena yönä. Kolmetoista (13) lammasta kuoli ja neljä jäi “huonoon kuntoon”. Vielä näitäkin vähemmän halusi ihmisiä vältellä se poikkeuksellisen laihaksi (siis erityisen nälkäiseksi?) kuvattu susi, joka Ruokolahdella hyppäsi talon kuistin ikkunaa vasten pyrkien sisälle. (Lähde: Itä-Savo 24. ja 26.10.07)
*
Susista hurskasteltuaan Itukka siirtyy jeesustelemaan naisten Suomessa kokemalla väkivallalla. Juttu on otsikoitu “Miksi naisia hakataan?” (Sanottakoon heti tässä vaiheessa mahdollisten väärinymmärrysten välttämiseksi, että en yritä puolustella enkä väheksyä asiaa.)
Jeesustelua on lehden esittämä kysymys, “mikä suomalaisia miehiä vaivaa, kun naista pitää lyödä?” (Muistinko jo mainita, että en halua puolustella enkä väheksyä, saati hyväksyä asiaa?) Kysymys on jeesustelua ensinnäkin siksi, että uskoakseni syyt ainakin useimpiin äkkipikaisen suutahtamisen vallassa tehtyihin perheväkivallantekoihin ovat jossain syvällä psykologiassa ja biologiassa. Nämä reaktiot tulevat refleksinomaisesti niille joille ne ovat tullakseen, enkä ole vakuuttunut, että näitä voisi etukäteen järkeä puhumalla estää. Kysymyksessä voi olla myös “kunniansa” puolustus-/palautusyritys nyrkein, kun muuta keinoa ei keksi. (Aivan oikein, myös suomalaisella miehellä on kunniansa. Sanotaan, että kyllä mies tappion kestää, vaan ei häpeää. Aiheesta lisää alempana. Jokohan muuten muistin mainita, että en missään nimessä hyväksy mitään tällaista?) Harva luultavasti lyö vaimoaan silkkaa pahuuttaan. Tai jos sellaisia miehiä onkin, he ovat jo paatuneet kaikenlaisen jeesustelun ja asennekasvatus-avun ulottumattomiin.
Kysymyksessä myös painotetaan omituisesti juuri suomalaisen miehen viallisuutta. Tekstin synnyttämää mielikuvaa perus-suomalaisesta, väkivaltaan taipuvaisesta ihmishirviöstä, täydentää kuva jossa takaviistosta kuvattu nuorehko supisuomalaisen valkoihoinen nuorimies on nyrkki pystyssä tiskipöydän edessä seisovan (kuvakulman vuoksi ainakin kolme päänmittaa lyhyemmältä näyttävän) hentoisen vaaleahiuksisen naisen edessä, tämän painaessa kasvojaan pelokkaasti käsiinsä. Tehokasta propagandaa – itse Goebbelskin olisi ylpeä.
Ilmaan heitetty kysymys – suoranainen syytös – nimen omaan suomalaisen miehen viallisuudesta (siis tässä toden totta ovelasti viitataan juurikin etnisesti suomalaiseen mieheen) jää vaille vastausta. Sitä ei edes yritetä perustella, niin vain on. Niin on, koska asiaa on tarpeeksi kauan hoettu.
Väitän – kunnes toisin todistetaan – että suomalaisella miehellä ei ole mitään erityistä perheväkivalta-geeniä perimässään. Hänen syyllistämisensä kansallisuutta tai epäetnisyyttä ja paremman pigmentin puutetta korostaen on turhaa ja vie keskustelun harhateille. Tämä taas ei kai liene tarkoitus, jos asiaa oikeasti halutaan tutkia ja selvittää. Mutta halutaanko sitä? Eikö Suomessa pitäisi näinä aikoina olla jo enemmän huolissaan jonkun muunkin kuin supisuomalaisen liinatukan väkivallanteoista? Kulttuuriperusteinen kunniaväkivalta on rantautunut jo tännekin. (Linkki reilun vuoden takaiseen Turun Sanomien artikkeliin.)
Vaikka naiseen kohdistuva perheväkivalta on uhrilleen fyysisesti katsoen aivan yhtä kurja juttu, oli asialla suomalainen tai joku muu, on sillä yhteiskunnallisesti katsottuna melkoinen ero. Esimerkiksi Suomessa yhteisö tuomitsee perheväkivallan, mutta joissain rikkaammissa kulttuureissa yhteisö hyväksyy sen. Tällöin väkivallan uhrin ei ole senkään vertaa mahdollista saada apua tai henkistä tukea ulkopuolelta. Hänen on vain tyydyttävä osaansa omistajalleen kuuluvana tavarana.
Kysyttiinkö, mikä somalimiestä vaivaa kun kaksi perheensä “kunnian” puolustajaa hakkasi pikkusiskonsa rautaputkilla tämän kieltäydyttyä naimasta hänelle perheensä toimesta katsottua miestä? Suomessa! Paljonko asiasta jeesusteltiin mediassa, vai oltiinko hiljaa kuin kusi sukassa? Kysyttiinkö edes miten on mahdollista, että nämä kävelevät suomalaisesta oikeusistuimesta tuomion pigmenttivähennyksen jälkeen käytännössä rangaistuksetta ulos? Missä olivat perheväkivallalla jeesustelijat silloin? Ehkä laatimassa kiukkuisia kirjoituksia siitä mikä suomalaista miestä vaivaa. En ole nimittäin aivan varma, josko nämä uljaat kunnian soturit olivat jo saaneet Suomen kansalaisuuden…
Ei kommentteja vielä
Ei kommentteja toistaiseksi.
Kommenttien RSS Paluuviiteosoite
Jätä kommentti
