Hampaankolosta aluksi

Tervehdys teille kuolevaisille! Tässä aluksi muutamia hampaankolossa pakottaneita kommentteja ja kysymyksiä vajaan parin viime viikon ajalta.

 Tiistaina 11. maaliskuuta Itä-Savo kirjoittaa Savonlinnan syväväylän siirron kytkemisestä ohitustie-pakettiin. Väylä halutaan siirtää tien rakentamisen yhteydessä pois vaarallisesta ja hankalasti navigoitavasta Kyrönsalmesta (siis tästä aivan ikkunoideni alta). Samalla haluttaisiin myös luopua nykyään kaiken liikenteen kaupungin ainoalla läpikulkuväylällä toistuvasti pysäyttävästä sillan avaamisesta laivaliikenteen takia.

Syväväylä siirrettettäisiin kaupungin länsipuolelle Laitaatsalmeen. Siellä on nykyään todella matala maantiesilta, joten uusi silta olisi suunniteltava heti ensimmäisenä. Paikalle on ehdotettu 24 metriä korkeaa siltaa, jota ei tarvitsisi availla, tai jopa tunnelia(!), koskapa silta ei joidenkin mielestä “sovi maisemaan”. No eipä tietenkään, ihmisen tekemillä rakennelmilla tahtoo olla kaikilla aluksi sellainen sivuvaikutus, kunnes silmä taas tottuu. Kenen mielestä tämä linnani (joka on kotini), todella massiivinen kiviröykkiö keskellä kaunista järviluontoa, ei sovi maisemaan?

Sitten artikkelin paras kohta: jos ja kun syväväylä siirretään, tarvitaan Laitaatsalmeen maantiesillan – tai tunnelin(!) – lisäksi myös uusi rautatiesilta (ihme ettei tunnelia). Ratahallintokeskuksen investointijohtaja Kari Ruohonen sanoo lehdessä, että siltatyyppiä ei ole vielä ratkaistu. Se voisi olla avattava samaan tapaan kuin Kyrönsalmen rautatiesilta, tai vaihtoehtoisesti hydrauliikkasilta, joka junan tullessa nousee järven pohjasta.

Silta, joka tarvittaessa nousee järven pohjasta? Näille leveysasteille! Siinäpä aprillipila-nikkareille valmis idea.

*

Saman päivän lehdessä uutisoidaan jälleen Savonlinnan Mertalan joukkotappelusta. Asiasta kerrottiin jo edellisenä päivänä, mutta nyt toimitus on katsonut aiheelliseksi lisätä huomautuksen, että tappelu, jossa osallisena oli seitsemän noin parikymppistä nuortamiestä, ja jossa aseina käytettiin mm. leipäveitsiä, jääkiekkomailoja, momenttiavaimia ja putkenpätkiä, oli suunniteltu etukäteen, ja että osalliset olivat “valtaväestöön kuuluvia henkilöitä”.

Oletus on siis, että normaalisti tällaiset nuorisojoukkojen suunnitellut välienselvittelyt ovat jonkun muun kuin “valtaväestöön kuuluvien” heiniä?

*

Päivän otsikko:

“Toivottavasti tämä talvi ei enää toistu” – Urheilusivut.

***

Kerran viikossa ilmestyvän aluelehti Savonmaan pääkirjoitus 12.3. käsittelee venäläisten kiihtyvällä vauhdilla lisääntyviä kiinteistökauppoja Suomessa. Kirjoituksessa kerrataan Ilta-Sanomissa hiljattain ollutta ennustetta, jonka mukaan puolet Savonlinnan kiinteistöistä siirtyy venäläisomistukseen vajaassa 10 vuodessa. Koko kaupunki olisi venäläisten hallussa vuonna 2023.

Pääkirjoittaja pitää tätä ilmeisen toivottavana kehityksenä, koskapa kuvaa ilmiötä kohtaan esitettyä kritiikkiä “populistisiksi vaatimuksiksi, jotka pohjautuvat perinteiseen ryssävihaan”. Kirjoittajan mielestä “venäläinen raha on tervetullutta piristämään Savonlinnan seudun elinkeinoelämää”.

Mitä tuohon voi sanoa? Ajatus, että Itä-Suomen myyminen pala palalta ulkomaalaisomistukseen on suomalaisten kannalta toivottavaa kehitystä, on täysin absurdi. Syytteet “populismista ja ryssävihasta” puolestaan ovat suorastaan loukkaavia. Toivotan omasta puolestani venäläiset tervetulleiksi matkailijoina ja asiakkaina,  ei omistajina.

Isänmaan kauppamiesten olisi ahneudessaan hyvä muistaa, että jos he eivät näe maallaan muuta arvoa kuin keinona lyhytnäköiseen pikavoittojen kotiuttamiseen, ostajat kyllä tulevat sen aikanaan osoittamaan. Maa on siitä erikoinen kauppatavara että sen valmistus on lopettu jo kauan sitten.

*

Päivän otsikko:

“Kiinalaisetkin tulevat – tavalla tai toisella” – Itä-Savo, “Menossa”-sivut.

***

Itä-Savo kirjoittaa sunnuntaina 16.3. TeliaSoneran kaavailuista muuttaa maksuttomat asiakaspalvelunumeronsa maksullisiksi – jonotusaika mukaanlukien! - ja ryhtyä perimään laajakaista-asiakkailtaan maksua siitä vaivasta, että yhtiö joutuu lähettelemään heille laskuja.

Tätähän tämä – tavallisista pienasiakkaista ei nykyään ole menestyville, trendikkääksi brändätyille suuryrityksille kuin kuluja ja harmia. Kuka haluaa vielä jatkossakin osallistua tämän entisen Telen, sittemmin Soneran, nykyisen TeliaSonera Finland Oyj:n, ja tulevaisuudessa ties minkä suuromistajien ryös… ennätysosinko-talkoisiin, samalla kun yhtiö laittaa väkeään pihalle? Call-centereissään kaukana varsinaisista syyllisistä pätkätyö-päiväänsä viruville asiakas-sylkykupeille on turha purkaa sydäntään. Pitkäaikaiselle, pettyneelle asiakkaalle jää vain yksi todellinen keino vaikuttaa – äänestää jaloillaan.

*

Päivän otsikko:

“Sairaanhoitajat saavat pian oikeuden kirjoittaa reseptejä” – Hienoa! Mitäpä kaikkea muuta ylityöllistetyillä hennoilla valkoisilla sisarillamme ei voitaisikaan vielä tettää? Varsinkin kun heidät pian korvaamaan tulevat halvemmat filippiiniläiset ovat jo matkalla!

***

Maanantaina 17.3. Itukka kertoo pikku-uutisessaan Tampereella liikkuvista ryöstöjengeistä, joiden vuoksi rikospoliisi kehottaa ihmisiä olemaan valppaina ja välttämään liikkumista öisin, ainakaan yksin. Joitakin ihmisiä on tosin ryöstetty näiden ulkomaalaisjengien toimesta jopa päiväsaikaan.

Tähän on tultu – ulkonaliikkumiskielto suomalaisille, että värinää ja eksotiikkaa katukuvaan halajavat edistykselliset suvaitsevaiset saavat nauttia monikulttuurisuuden kukoistuksesta.

*

Päivän otsikko:

“Pakotetaanko Pihlaja-kodissa pidättelemään?” – Nimimerkki “huolestunut omainen” kirjoittaa lukijan mielipide -palstalla äitinsä kohtalosta vanhainkodissa, jossa asukkaiden virtsarakkoa koulutetaan harvempiin vessakäynteihin lääkärin määräyksellä.

Hienoa!  Taas syntyy säästöjä!

***

Tiistaina 18.3. Itukan “päivän puhelu” kyselee “Mahdollisuuksien torin” uusista kuvioista. Tapahtuma järjestetään Savonlinnan kauppatorilla toukokuun toiseksi viimeisenä lauantaina. Teemana on tällä kertaa kauppa ja paikalla ovat toimintaansa esittelemässä torikauppiaiden ja käsityöläisten lisäksi useita kymmeniä järjestöjä.

Siinäpä se. Vanhastaan muistan, että tällaiset “mahdollisuuksien” tapahtumatorit vetävät paikalle asiallisten ja hyödyllisten juttujen esilletuojien lisäksi koko joukon silkkaa huuhaata markkinoivia tahoja. Ehdotankin tapahtumalle uutta nimeä, Mahdottomuuksien tori.

*

Päivän otsikko:

“Ilmastotavoitteet ovat mahdollisuus Etelä-Savolle” – Kokoomuksen kansanedustajat Sanna Perkiö ja Lenita Toivakka yhteisessä mielipidekirjoituksessaan.

Vai että mahdollisuus. Kas kun ei voimavara :) Mitä suomalaisten ilmastohössötykseen yleensä tulee, niin joku sen jo laittoi lukijoiden tekstari-palstalla mittoihinsa, muistuttamalla Itukan tuoreesta pikku-uutisesta, jonka mukaan Kiinassa tuotetaan vaatimattomat 78% sähköstä hiilivoimalla. Suomalaisten päästöt ja sen myötä myös vaikutusmahdollisuudet ovat globaalissa mittakaavassa hyttysen pierun luokkaa.

***

Keskiviikkona 19.3., Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä, Itukka toki päästää tasa-arvovaltuutetun jeesustelemaan puolen sivun verran. Naisilla ei ole ihan vielä kaikkea valtaa ja palkkakin on pienempi ja niin edelleen. Olen kyllä aina ihmetellyt, millä alalla naisilla ja miehillä on erilaiset palkkataulukot?

Jutun yhteydessä on kuuden ihmisen kuvalliset kommentit aiheesta “mitä on tasa-arvo”. Kysymys saa heti vastauksensa – vain yksi heistä on mies. Eräs haastateltu, parikkalalainen nuori neitonen, tietää kertoa päällimmäisenä huolenaan, että “maahanmuuttajat eivät ole tasa-arvoisia suomalaisiin nähden”. No eivät ole niin – he ovat huomattavasti tasa-arvoisempia.

*

Aluelehti Savonmaa ihmettelee “miksi ihmeessä” -palstalla, miksi ihmeessä kaupungin matkailullinen ykköspaikka, Olavinlinna, on kiinni koko pääsiäisen ajan, vaikka kaupungissa on samaan aikaan paljon lomailijoita. Museoviraston hankekoordinaattori kertoo sen olevan kustannuskysymys – työntekijöille pitäisi maksaa palkkaa.

Niinpä niin. Täällä ei ole enää varaa pitää edes parasta matkailuvalttia auki matkailijoita varten. Kai siitä sitten taas syntyy “säästöjä”. Onneksi ovat luvanneet korjata tuon yhden tornin narun varassa paikallaan pysyvän katon ja paikata solkenaan vuotavia ja yltä päältä homeisia paikkoja muutenkin. No, olkoon ovet kiinni vaikka ikuisesti – onpahan ainakin rauhallista kummitella.

*

Päivän otsikko:

“Yrittäjällä on koulutustarve jokaisessa markkinatilanteessa” – Itukka taloussivulla.

- Öö…?

***

Kiirastorstain kiirastuli on Itukan mukaan Parikkalan päättäjillä, jotka myyvät kuntakeskuksen tuntumasta 11 tonttia venäläisille ostajille ja ihmettelevät nyt asiasta syntynyttä kohua. Kunnanvirastossa muistutetaankin sodasta kuluneen jo yli 60 vuotta ja hämmästellään ihmisten “suvaitsemattomuutta”.

Heh, taas tuo “ryssäviha”-viittaus. Ja eikö nuo suvaitsevaisuus/-mattomuus jutut ole oikeastaan varattu monikulttuuristajien käyttöön :) Edelleen – huolestuminen siitä, mihin oman seutukunnan myyminen pala palalta ulkomaiseen omistukseen pitkällä tähtäimellä johtaa, on aivan järkeenkäypää, toisin kuin lyhytnäköisten ahneiden luikertelu “suvaitsevaisuus”-lässytysten taakse. Jos joku sotakin pitää tähän keskusteluun vielä vetää, niin huomautetaan sitten että kas kun ei veli venäläinen älynnyt silloin aikanaan rahaa tarjota!

(Itukka ei kuulemma tuota ajatusta julkaissut. Siinä on kyllä ilkeä piikki, mutta normaaliälyisen toimittajan pitäisi tajuta mihin se osoittaa. Ja mihin ei.)

*

Päivän otsikko:

“Rottweiler ei purrutkaan toista koiraa ja omistajaa” – Itukka/STT

***

Pitkäperjantain Itukka repii taas otsikoita Sosterin eli Itä-Savon sairaanhoitopiirin tekemästä alijäämästä. Sairaanhoitoa ei siis olekaan lukemattomista tehostus- ja kurjistustoimenpiteistä huolimatta saatu vielä automaattisesti voittoa tuottavaksi bisnekseksi, vaikka hoitajien syksyllä taistelemat palkankorotuksetkin ovat täällä vielä jäissä.

Tulee mieleen tälläinen ajan hengelle vieras ja kovasti kerettiläinen kysymys: onko sairaanhoitopiirin tarkoitus hoitaa sairaita vai tuottaa voittoa?

*

Päivän otsikko:

“Afrikka voi tarjota kovia tuottoja kärsivälliselle” – Itukka, kuluttaja(!)-sivu.

Joo, missäpä muualla olisi halvempaa työvoimaa tarjolla. Sieltähän ovat kovasti puuhaamassa työvoimapulanpaikkaajia tännekin. Jotakin käsittämätöntä heidän täytyy osata paremmin kuin satojen tuhansien omien työttömiemme, plus täällä jo oleskelevien työttömien afrikkalaisten.

***

Linnantornista maailman menoa katseli

- Erik

Ei kommentteja vielä

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommenttien RSS Paluuviiteosoite

Jätä kommentti